Blogin päivittämisessä on ollut syöpämittapuun mukaan hurjan pitkä tauko, se on oikeastaan aika suoraan suhteutettavissa kuntoon. Älä ymmärrä väärin, olo on kaukana hyvästä nytkin, mutta pysyn tolpillani. Oikeastaan, jos mietitään stereotyyppistä syöpäsairasta ja otetaan mielikuva päähän siitä, miltä potilas näyttää, kuulostaa, haisee jne, päästään aika tarkalleen tämännäköiseen hahmoon. Lakananvalkoinen, tukka harventunut (vielä kuitenkin päässä), valittaa tuskia, saamaton nuhjake. Annan viimeisen itselleni ihan suosiolla anteeksi, ei ole tarkoituskaan yrittää pelastaa maailmaa näinä aikoina. Kivut on aivan sietämättömät. Rintaan ja päähän sattuu, vatsa on kipeä niin, ettei saa nukuttua öisin. Maanantaina tuntui, ettei tästä tule yhtään mitään, olin aivan täysin puolikuollut. En halua ajatella asiaa kuitenkaan loogisesti, siten, että ne sytostaatit siellä elimistössä jyllää ja tappaa haitallisia soluja. Se tuo aina mielikuvan siitä ensimmäisestä kirkkaan punaisesta sytostaattilääkkeestä, mitä tiputetaan suoneen ja ajatuksesta tulee aivan hirvittävän etova olo! En tiedä miksi, itse sytostaattitiputuspäivänä olo on tähän mennessä ollut ihan ok, pahoinvoinnit ovat alkaneet vasta päivää myöhemmin. Olen tähän mennessä saanut kahta erilaista kipulääkettä reseptillä, Tramalia ja Panacodia, elimistöni alkaa pikkuhiljaa nauraa niille räkäisesti. Soitin sairaalaan tänään pyytääkseni jotain toimivampaa. Jos tässä tilanteessa ei kerran mitään hyvää ole, niin kai saan sentään vetää pään täyteen nappeja, ettei olisi kipeä? Liikaa pyydetty? Kehotti ottamaan Buranaa :|. Sitä, mikä aluksi kiellettiin aivan ehdottomasti. Lupasi jättää lääkärille kuitenkin soittopyynnön huomiseksi, vingun hälle sitten lisää.

Voi kun saisi laittaa välillä jonkun vähän positiiviluontoisemman päivityksen tänne välillä…