Viikko kulunut toisesta tiputuksesta, sairastaminen on nyt vasta oikeastaan iskenyt tajuntaan ja olo on sen mukainen. En jaksa edes esittää reipasta tyttöä. Koko vartaloa särkee, eritoten ylävartaloa, luita särkee ja kuumemittarin lukema pysyy koko ajan n. 37,5 asteessa. Jonkinlainen etova olo edelleen, muka. Psykologista, veikkaisin. Ai juu, ja näkö heikentynyt selvästi, tietokoneen näytöltä on vaikeuksia lukea jopa tämän kokoista tekstiä. Soitan tänään sairaalaan ja kysyn kuuluuko tämä asiaan.

Kiitokset kaikille ihanille jotka on muistanut tekstareilla, pahoittelut etten ole jaksanut vastata moneenkaan, mä oon vaan kipeänä maannut sängyssä :(. Ja juntturana laahustanut ympäri taloa, puhumatta mitään. Vastannut kysymyksiin sanalla tai korkeintaan kahdella. Pahoittelut siitäkin..

Elän jonkinmoisessa symbioosissa kissani kanssa. Nukutaan lähes yhtä paljon, liikutaan samaan aikaan, kun on asiaa, niin pelkästään valitetaan nälkää tai tylsyyttä. Terveenä töihin lähtiessä kaiholla katsoin oven raosta vielä Iiroa ja ajattelin kuinka ihanaa olisikaan elää kuten kissa, olla vaan kaiket päivät köllötellessä. Ei ihminen näköjään mihinkään tilaan osaa olla tyytyväinen, ei tähänkään.

Hiuksia lähtee koko ajan. Jos intoutuisin ”kampaamaan” sormilla pitkin päätä, varmasti saisin joka ikisen karvan irtoamaan, nopeasti. Siinäkin kisataan Iiron kanssa, mustat housut on kohta enemmän täynnä omia, kuin kissan karvoja.

 Oheistoiminnan osalta voisin perustaa pian toisen blogin: Olen hamsteroinut erilaisia kankaita ja lankoja käsitöitä varten hurjan suuren kasan. Öljyväritkin muistin tuoda Vantaalta viimeksi. Vielä kun jollain olisi energiaa käyttää niistä mitään..