Torstai oli jälleen muutama päivä sitten se armon päivä, kun sain nuo ihanaiset solujani moukaroivat nesteet suoniini. Toissakerralla pyysin pahoinvointiin vahvempaa troppia, mitä sainkin ihan nikottelematta ja joilla jatkettiin tällä kertaa. Harmi vain, kapselikuuri loppui jo eilen aamulla, ja tämä päivä on tullut taisteltua öklöä vastaan. Odotan vain niin paljon että nämä sivuoireet häviää ja voin sen 3 päivää elää nk. normaalia elämää ilman inhottavia tuntemuksia. Tällä hetkellä se pahin Danten helvetti on kuitenkin vasta tuloillaan, mikäli seurataan samaa kaavaa kuin viimeksi. Eli maanantai (huominen) tulee olemaan varsinainen liskojen yö/päivä/ilta/taas yö.

Jos taas sattuu hyvä hetki, eikä tuskalliset fyysiset kolotukset paina, jyrää päälle neiti omatunto, joka ei ole viime aikoina ollut omistajaansa kovinkaan tyytyväinen. En mä saa tätä sanottua suoraan ja kuitenkin te luette tämän, äiti ja isä ja kaikki tässä lähellä: mä olen paljon kiitollisempi ja otetumpi kaikesta huolenpidosta mitä osoitatte, kuin miltä mä näytän. Esitän vaan mykkää mörköä. *halitus*

Niin kovasti odotan sitä hetkeä kun pääsen taas murjottavien asiakkaiden eteen myymään matkapuhelimia. Vaikka toisaalta, en tiedä pystyisinkö pitää sisälläni sitä mitä ajattelen heidän mökötyksestään. Niillä on kaikki niin hyvin, miksei ne tajua sitä! Täytyykö kaikkien kokea joku trauma että oppii arvostamaan elämäänsä?

Sain sairaalasta jotain uutta lääkettä suun limakalvojen hoitamiseen. Maksaisi apteekista ostettuna useita satoja, joten ystävällisesti luovuttivat varastoistaan. En ole uskaltanut koittaa. Kyseessä on 2 ampullia, valkoinen ja sininen, jotka sekoitetaan lasissa ja purskutellaan suussa. Hoitaja ystävällisesti kertoi että se sitten on pahaa. Siis aivan etovan pahaa! Halusi nimenomaan korostaa. Nyt en sitten uskalla koittaa edes. Kärsin ennemmin kivusta kuin kuvotuksesta, kiitti vaan.