Johan olisi nyt paljon parempaakin tekemistä kuin blogin päivittäminen, tai ainakin hyödyllisempää, kuten asunnon siivous. No, bloggaan varastoon, huomenna en pääse päivittelemään, koska makaan sairaalassa sytostaattituskissa. Hoitaja soitti iltapäivällä ja kertoi huomisen päivän kulusta, loppuun vielä rauhoitteli, että vain 1/10 potilaille tulee huonovointisuutta solusalpaajista. Jotenkin pistää kuitenkin epäilyttämään..

Aamulla olin Meilahdessa, eli Meikussa PET-kuvauksessa, se mikään magneettikuvaus ollut, joku kolmas TT:n ja magneetin lisäksi. Aluksi kävelin lähimpänä olevasta ovesta sisään ja päädyin lääketieteen tutkimus- ja opetuskeskus Biomedicumiin tietämättäni. Täytyi kysyä vartijoilta apua, ei näyttänyt ihan kliiniseltä sairaalaympäristöltä tämä. Oikea paikka löytyi muutaman sadan metrin päästä. Hoitaja pisti suoneen radioaktiivista sokerijohdannaista, jonka jälkeen pääsin köllöttelemään ja jatkamaan aamu-unia sänkyyn. Sokeritujauksen jälkeen ei saanut liikkua, ettei sokerit mene lihaksiin, minne niitä ei siis haluttu vaan kasvaimeen. Tunnin pötköttelyn jälkeen siirryin PET-kuvaushuoneeseen, 2 hirvittävän suurta donitsia peräkkäin, minkä sisälle minut sullottiin. Täytyi maata 20 minuuttia paikoillaan hievahtamatta kädet pään viereen ojennettuna, jotta kuvaus onnistuisi. Huoneen lämpötila oli reippaasti alle kahdenkymmenen ja olin ihan jääkalikka kun sukelsin laitteesta ulos. 

3 tehokasta piikittelypäivää takana, nyt kun lasken kyynärtaipeideni ja kämmenselkieni yhteenlasketun pistosmäärän, pääsen lukuun 9. Huomenna varmasti huimasti korkeampi. Ehkä nahkasta pian häviää tunto, eikä se enää tunnu niin ikävältä. 

Huomenna on sitten viimein se päivä, kun virallisesti pääsen yhdeksi syöpäläiseksi syöpäläisten joukkoon hematologian polille. Ei jännitä yhtään, lähinnä odottava mieliala.