maanantai, 19. heinäkuu 2010

Sairaana sisään, terveenä ulos!

 Hei vaan rakkaat nettituttavat. Päivitin blogiani jo muutama viikko sitten, mutta tulin katumapäälle sen pitämisessä täällä ihmisten luettavana. Olin menossa seuraavana päivänä kahteen työhaastatteluun ja kirjoittamani materiaali sisälsi tuolloin asioita, joita en halunnut joutuvan liian uteliaiden mahdollisten työnantajien silmiin. Eihän sieltä mitään työpaikkaa herunut, turhaa vaivaa näin. 

Terveen paperit tuli aikoja sitten. Nyt pitäisi pysytellä 2 vuotta sisällä ja vältellä auringonottoa. Jos ette kerro kenellekään, niin kerron, että en ole oikein pystynyt pysyä tuon säännön rajoissa. Mä rakastan tuota aurinkoa! En voi käsittää ihmisiä, jotka valittaa liian kuumasta. Tai no voin, mutta itselleni ei tule sellainen mieleenkään. Mä voisin jäädä tänne kesään asumaan.

Kuukausi sitten olin huolissani kutinasta, joka oli alkanut taas toukokuussa; mielestäni samanlaista, mitä silloin vuosi sitten ennen hoitoja. Kävin tämän johdosta tt-kuvassa jo aikaisemmin kuin oli tarkoitus, mutta tulokset sieltä olivat puhtaat. Pitäisi vielä selvittää tämän kutinan syy, aika pirullista on.

Hassu jälkihuomio luustosta; kynnet tuntui pysäyttäneen kasvunsa lähes kokonaan hoitojen ajaksi ja nyt kun ne on kasvaneet taas, ne tekee nättiä aaltoliikettä paksuudessaan. Ja kuten parhaillaankin, aina kun kynnen kärjessä on vuorossa se ohut osuus, kynnen kärjet liuskostuu ja rapisee palasina lattialle pienestäkin kolhusta! Kyllä on itsestään huolta pitävän naisen mielestä rasittavaa!!

 

Kehittelen uutta blogia, ei missään nimessä tauteihin tai syöpään liittyvää :). Käsityöaiheista. Yritän pitää päivitystahtia siellä vähäsen tiuhempana. (niin ne lapset aina lupaa, kun haluaa hankkia uuden kissanpennun: Kyllä mä sen hoidan! Ihan varmasti! Ja lopputulema on, että 6 viikon päästä kisu (blogi) on unohtunut :). Lupaan ettei näin käy. Ihan varmasti! :D) Ilmoitan osoitteen täällä myöhemmin, kunhan saan sen aikaan.

 

keskiviikko, 7. huhtikuu 2010

TJ 0!


Nyt se on viimein loppu! Oikeasti viimeinen hoito oli jo 18.3, mutta en ole mukamas ehtinyt tänne päivittämään. Ei enää pahaa oloa! Aivan mahtavaa! Leivoin viimeiseksi kerraksi päiväosaston ihanille hoitajille kakun :). Jään lämmöllä muistelemaan heitä.

 Tähän päivään en ole kuitenkaan selvinnyt ihan ehjin nahoin; Juhlistin tätä iloista tapahtumaa ystävineni 27.3 täällä Vantaalla, boolin ja iloisten ihmisten kera. Väsähtäneet soluni otti tästä nokkiinsa niin, että makasin viime viikon jälleen kuumeisena sairaalassa. Pikkuveli tyttöystävineen oli tälläkin kertaa paikalla, kaikista todennäköisin syy kohtaukselle on se että olen heille allerginen :). Tällä kertaa ehti kulua aikaa maanantaihin saakka, ennen kun heikko olo iski kesken kaupunkireissun, jopa jonkinlaisen horkan sai aikaan. Siispä taksilla Ruoholahdesta Peijakseen ja välittömästi vaaleanpunaiseen pyjamaan. Kuume ehti matkan aikana taas nousta 39,8 asteeseen ja jouduin jopa oksentamaan perille päästyäni. Uskon jälkimmäisen johtuneen siitä holtittomasta tärinästä ja vapinasta, joka oli ollut päällä pari tuntia, mitään vatsatautia en siis uskoakseni ollut saanut. Pääsin sairaalasta torstaina. Taaskaan mitään tarkkaa syytä en saanut, mistä kohtaus oli johtunut, muuta kuin että veriviljelynäytteestä oli löytynyt joku bakteeri, eli kyseessä oli bakteeri-infektio.

Lähdin pääsiäisenviettoon Ylihärmään pitkänäperjantaina.  Leivoin siellä pitkästä aikaa koko lauantaipäivän; maanantaina tuli lähisukua kahvittelemaan. Lauantai-iltana kävin ihailemassa perinteistä pääsiäiskokkoa; Verrattain aika pientä sellaista: isän ja sedän kahdestaan kokoamaa. Iiro-kisua oli ollut taas ikävä ja sinne se jäi nytkin, kun eilen tulin takaisin Vantaalle. Juoskoot nyt kesän siellä vielä metsästäen, kunhan uskaltaa taas ulos lumien sulettua.

Hiukset kasvaa! On jo n. sentin pituinen tasainen turkki. Samaa maantien-/hiirenharmaata hiusta se on kuin ennenkin, vaikka monet olivat puhuneet että se voi kasvaa ihan erivärisenä ja paljon paksumpana takaisin. Eipä tunnu oikein kiharallekaan taipuvan, niin kuin joillakin ”onnekkailla” potilailla. Pyh, sanon. Vähänkö harmittaa. Työkaverit olivat keränneet ja lahjoittivat lahjakortin Ruoholahtelaiseen kampaamoon/kauneushoitolaan, kiitos lämmin vielä kaikille osallisille! Nyt jos tätä lukee joku kampaaja tai muu asiasta tietävä, kertoisitko pystyykö hiustenpidennyksiä laittamaan ihan lyhyisiin hiuksiin, käytännössä ei vielä minkään pituisiin, vai täytyykö oma tukka olla tietyn pituinen? Haaveilen töihin paluusta toukokuun alussa, enkä usko että tätä hiuksisto ehtii kasvaa kolmen viikon aikana niin paljoa, että viitsisin paljain päin kuljeskella julkisesti. Tässä tapauksessa huivi ja tekotukka saavat jatkaa pestiään. Jos pidennykset ei onnistu tällaiseen, käyn laittauttamassa  muovikynnet :).

Muita ulkonäköön liittyviä uutisia: Olen huomannut hoitojen aikana kaulan ja dekolteen alueen laikuttuneen maksaläiskistä ihan kirjavaksi :(. Toivottavasti lähtevät pois, avokauluksisia puseroita ei ole kovin nättiä pitää.

Katsoin viime viikolla sairaalassa ollessani telkkaria enemmän kuin moneen kuukauteen yhteensä. Tv-tarjonta sisälsi mm. 45-minuuttia-ajankohtaisohjelman, joka kertoi uudesta ”kauneus tarttuu”-kampanjasta. Helsinkiläinen Bottega Verde-kauneushoitola järjestää naispuolisille syöpäpotilaille Raili Hulkkosen johdolla ilmaista meikkausopastusta ja opastaa myös peruukin hankinnassa, mikäli sellainen on ajankohtaista. Varasin paikkaan ajan heti seuraavana aamuna, ylihuomenna on aika sinne puolelta päivin. Puhelimessa palvelu oli ainakin kiitettävän mukavaa. Minua nimenomaan on häirinnyt se, että kulmakarvat lähtivät melkein heti hoitojen alussa, ja sen huomaa naisessa paljon nopeammin ja selvemmin kuin esimerkiksi hiusten lähdön. Pään voi sentään peittää peruukilla tai huivilla. Mielenkiinnolla menen kuulemaan miten kyseisen vaivan pystyy korjaamaan tai ohittamaan. Ne joille asia on ajankohtainen, kannattaa käydä tutustumassa www.kauneustarttuu.com  

Seuraava kontrolli on 16.4, TT-kuvaus Peijaksessa, namnam-anis-litkua edeltävä iltana jälleen, jei!

 

sunnuntai, 28. helmikuu 2010

Bored Paipu is bored

Voi hyvää iltaa, että elämä käykin sitten tylsäksi kotona istuessa. Mikään tässä maailmassa ei estäisi aloittamasta kunnonkohotus-/laihdutuskuuria jo nyt, johon saisi varmasti mukavasti kulumaan aikaa, mutta kun kerran olin saanut päähänpinttymän, että kunto kohoaa viimeisen sairaslomakuukauden, eli huhtikuun aikana fitness-kuntoilijan tasolle, niin sehän tosiaan tarkoittaa sitä, että kuntoilu kuuluu aloittaa vasta huhtikuun alussa.

2 abvd-hoitoa jäljellä, tarkemmin sanoen viimeiseen hoitoon on aikaa 2,5 viikkoa, lasken jo tunteja. Viimeksi hoidossa ollessani jälleen kerran tenttasin lääkäriltä kuvausten tuloksia, siten kuin ne selitettäisiin 5-vuotiaalle, eli käytännössä ihmiselle, joka ei ymmärrä lääketieteen termistöstä hölkäsenpöläystä. Ihan oikeasti en pyytänyt lääkäriä selittämään asiaa kuin 5-vuotiaalle, mutta takaisin toimistostaan päiväosastolle tultuaan hän oli piirtänyt paperilappuselle pari halkaisijaltaan 1-2cm pyöreää mollukkaa ja viisasi sormella, että ”katsohan, näin isoja imusolmukkeita siellä välikarsinassa näkyi viimeksi”. Ok, tämä selvensi tyhmälle. Ehkä juuri ja juuri olisin ymmärtänyt asian suusanallisestikin. Jatkoi vielä: viimeisimmässä PET-kuvauksessa ei enää ole näkynyt aktiivista syöpäkudosta, eli ymmärsin että sellaista, mikä jatkaisi kasvamistaan, ei ole ollut jäljellä enää moneen kuukauteen. Hmm.. Jos tätä lukee joku hoitoalan ammattilainen, saapahan ainakin makeat naurut, minä en nimittäin vieläkään melkein 8kk sairastamisen jälkeen hallitse tai ymmärrä näitä asioita =). Wikipedia ei opeta aiheesta ollenkaan riittävän kattavasti tai ymmärrettävästi.

Jäin viime hoidon jälkeen Vantaalle, koska olin lukenut facebookista naapurin lapsilla jylläävästä noro-viruksesta. Meille kotiin se ei ainakaan toistaiseksi ole ymmärtääkseni ehtinyt, mutta ajattelin jättää ottamatta riskiä. Se oli hiukkasen turhaa, sillä jonkinmoisen oksennustautipöpösen olin kuitenkin saanut jostain napattua viime tiistaille ja kulutin aamupäivän posliinia halaillen. Soitin hoitajalle ja kysyin mikä on käytäntö oksutautitapauksissa. Yli 38C:n kuumeessahan täytyy aina lähteä päivystykseen. Tämä tauti päästi minut kuitenkin tällä kertaa sen verran helpolla nopeasti, ettei tarvetta päivystykseen ollut lähteä.

Tämän vuoden puolella olen viettänyt suhteellisen vähän aikaa Ylihärmässä. Kunto on selkeästi ollut hoitojen jälkeen parempi, mitä alkuaikoina. Tai ehkä se vaan tuntuu siltä. Kun olen jäänyt Vantaalle, ruoka ym. perustarpeet ei tulekaan valmiina nenän alle vaan niiden eteen täytyy itse olla aktiivinen heti hoitopäivästä lähtien. Vanhempien luona tulee helposti laiskistuttua vielä jopa enemmän kuin täällä ja se ei tee kunnolle ja ololle missään tapauksessa hyvää vaikka tuntuukin, ettei jaksaisi tehdä yhtään mitään. 

perjantai, 19. helmikuu 2010

Turhautumista

Parin viikon takainen omituinen kuumeilukohtaus hävisi yhtä yllättäen kuin oli tullutkin, pari päivää pientä nuhan tyylistä, jonka jälkeen olo oli ehompi kuin ennen. Toissapäivänä oli hoitopäivä, jo 14. kerta. Aikamoista, tässä on nyt 29 viikkoa tullut kärvisteltyä. Enää 4, enää 4, enää 4 viikkoa.. Ei auta hokeminen, saman pahan olon se puskee päälle silti. Lääkäri jatkoi toissapäivänä sairaslomaa huhtikuun loppuun saakka, kuukauden ajan kuulemma ainakin ottaa aikaa, että on valmis palaamaan työkuntoisena ihmisten ilmoille.

Jotain uutta viimekertaiseen! Ajoin harvat hiukset lopulta pois 2,5 viikkoa sitten maanantaina. Illalla yksin Vantaalla ollessani kyllästyin niihin ja otin keittiösakset ja lady shaverin kauniiseen kätöseen.  Peiliin katsominen ei sen jälkeen ole tuntunut kovin mukavalta ja peruukki on viimeinkin päässyt tehokäyttöön. Nyt ne on jo n. 4mm pitkät, ei tunnu enää ihan niin pahalta..

Kaikki hyvät tv-sarjat on tullut koluttua läpi, mm. house, big bang theory, täydelliset naiset, south park ja simpsonit. Aika ei kulu enää Millään! Otan ilolla ehdotuksia vastaan. Olen alkanut Spotifyn suurkuluttajaksi. Hankin jopa Premium-jäsenyyden, pystyn kuuntelemaan sillä offline-tilassa musiikkia jopa sairaalassa ja kävellessäni ulkona puhelimen kautta, ja mikä parasta; ilman mainoksia. Aivan ylivoimaisesti yksi internet-ajan nerokkaimmista keksinnöistä, en osaa edes tarpeeksi hehkuttaa!

Minen vaa millää enää jaksais tätä! Tahron takaasi töihin!!

 

Ja tältähän minä virallisesti näytän nykyään 8D

tiistai, 26. tammikuu 2010

Failure weekend

Yllättävän hyvin kunto on tähän asti kestänytkin kaikenlaista ylimääräistä rilluttelua hoitokertojen välillä, mutta nyt elimistö sanoi stop! Ehei, tästä ei mennä enää yhtään pidemmälle. Mistäkö kyse? jäin viime kerralla, eli kaksi viikkoa sitten tiistaina hoidon jälkeen tänne Vantaalle ja sitkuttelin krapulat yksinäni, kaikki sujui suhteellisen hyvin. Nyt viime torstaina, eli 22. päivä, puolitoista viikkoa hoidon jälkeen pikkuveljeni tyttöystävänsä kanssa saapui viettämään pidennettyä viikonloppua luokseni. Perjantaina joukkoa tuli kasvattamaan vielä isosiskoni, ilman lapsiaan, tarkoituksenaan viettää ihana, ennen kaikkea rentouttava viikonloppu. Suunnitelmissa oli tietenkin shoppailua, leffaan menoa, hyvää syömistä ravintoloissa jne. Perjantai-ilta menikin ihan leppoisasti, käytiin toteamassa, että keskustan Papa Giovanni on liian hieno paikka meidän kaltaisille :D. Ruokakaan ei ollut erityisen makuhermoja hemmottelevaa. Tultiin taksilla kymmenen aikaan kotiin, keskustassa taksiin istuttuani päätä alkoi jomottaa, mutta laitoin sen parin nautitun valkoviinilasillisen piikkiin. Kotona join vielä yhden lasillisen, mutta sen jälkeen suostuin myöntämään itselleni, ettei tätä iltaa nyt ole mahdollisuutta pyhittää alkoholille. Palelsi, joten suuntasin kuumaan suihkuun, mikä osoittautui suureksi virheeksi. Suihkun jälkeen oli niin huono olo, ettei jaksanut edes istua, oli pakko mennä makuuasentoon ja kohta vetää vällyä päälle, taas tuli kylmä. Kahdeltatoista päätettiin huonon tv-tarjonnan nojalla painua pehkuihin joka iikka, siinä vaiheessa kun sain paksun täkin päälle, tajusin että hehkun kuin grillivastus ja mittasin kuumeen, joka tietenkin näytti siinä vaiheessa 38,5C. Sadattelin aikani siskon kanssa tilannetta, ei tätä ollut merkattu viikonlopun ohjelmakalenteriin! Tiesin että asiaa ei voi vaan ohittaa nappaamalla panadolia ja menemällä nukkumaan. Hetken kirottuani (n. 15min) mittasin kuumeen uudelleen, jolloin se näytti 39,3C. Oli pakko lähteä ensiapupäivystykseen Peijakseen. Veli oli onneksi selvä auton rattiin. Auton, jonka olen lainannut tammikuun ajaksi ystävältäni, joka lomailee ulkomailla. Peijakseen saavuttua ruumiinlämpö oli hilautunut yhä ylemmäs, siellä 39,8C. Hoitaja ohjasi pian sänkyyn ja kehotti mukanaolijoita lähtemään takaisin kotiin, tänne oli nyt jäätävä ainakin yön yli tarkkailtavaksi. Jäin pimeään potilasvuodehuoneeseen yksin puoleksi tunniksi surkuttelemaan itseäni ja tihrustamaan itkua. Hehkuin edelleen tulikuumana ja olon mukaan kuume vaan tuntui nousevan koko ajan. Mikään paikka ei missään vaiheessa ole ollut kipeä, eikä flunssan normaaleja oireitakaan ole ilmennyt, tietenkin aloin hiljaisessa yksinäisyydessäni miettiä mikä ihme vaivaa ja kaivaa esille kaikki mahdollisimman tuhoisat seuraukset. Hoitajan saavuttua tehtiin normaalit tutkimukset, otettiin sydänkäyrä, keuhkoröntgen, veriviljely ym. Voi olla että korkea kuume tekee suonille jotain, mutta ihan valehtelematta 25 pistosjälkeä olen saanut eri paikkoihin, korkeintaan neljäsosasta saatu otettua verinäytteitä. Myös nilkat ja rannevaltimot on täynnä pisteitä ja mustelmia. Muistaakseni vasta viideltä aamulla sain antibiootteja suoneen, punaisessa ”ohituslapussa” (kuumeinen hematologiapotilas pääsee päivystyksessä jonon ohi) lukee selkeästi, että antibioottihoito täytyy aloittaa välittömästi, ilman että verikoetuloksia jäädään odottamaan. Kai ne tiesi kuitenkin mitä tekivät, en tiedä. En nukkunut koko yönä silmäystäkään, tuijotin paniikissa vain kattoa. Viideltä samalla kun laittoivat antibiootin menemään, antoivat lopulta panadolia kuumetta alentamaan. Sitäkään ei kuulemma voinut antaa aikaisemmin, koska haluttiin veriviljemänäytteet ja niiden ottamiseen meni useita tunteja kun labrahoitaja vaihtui monta kertaa, kun eivät saaneet verta tiristettyä ulos. Panadolin jälkeen tuli hiki, mikä on kuumeen laskiessa ihan normaalia, mutta siihen se normaalius sitten loppuikin. Kaikki ei tuntunut olevan ihan kunnossa. Verikokeet selvitti että hemoglobiini oli tippunut 80:n ja verenpaine oli aamuseitsemältä 30/70. Siinäpä ihmettelemistä. Ei sillä, että asialle pikaisesti oltaisi tehty mitään. Kunhan ihmeteltiin. Lisäverta piti tilata, mutta ei tiedetty verityyppiä, taas verikokeita, mitkä ei tahtonut onnistua. Lopulta neljältä iltapäivällä, kun olin siirrettynä päivystysosastolle, saatiin verta tippumaan suoneen.  Siinä vaiheessa hemoglobiini oli noussut kyllä muutenkin jo omasta takaa ja verenpaineet normalisoituneet. Ainakaan kukaan ei kertonut minulle, mistä tämä ihme romahtaminen mahtoi johtua, jäänee itselleni mysteeriksi. En ollut syönyt sen Italialaisen ravintolan jälkeen mitään ja kello oli 5 iltapäivällä. Vatsasta oli päivemmällä otettu TT, minkä takia ei ollut saanut syödä. Lopulta sain eteeni jonkun inhan sosekeiton ja sämpylän, mutta ai että ne maistui hyvältä siinä tilanteessa. Ruokailun jälkeen hoitaja tuli naureskellen kertomaan, että lääkärit olivat päättäneet karsia ruokavaliostani kaiken kiinteän ja lämpimän. Tähän syynä ruumiinlämmön laskeminen ja mahdollinen vatsan tähystys mikä oli määrä toteuttaa maanantaina. Se kuitenkin peruuntui. Kuume jatkoi pysymistä korkeana. Vaikka takana oli uneton yö, ei uni meinannut millään tulla silmään seuraavanakaan yönä. Seuraavana päivänä erityisruokavalio-ohjeet kumottiin ja sain taas syödä normaalisti. Enää ei tehty mitään tutkimuksia, tarkkailtiin vaan tilannetta. Koko ajan mielenperällä potutti ajatus pieleen menneestä viikonlopusta ja itku oli herkässä koko viikonlopun. Vieraat onneksi osasivat olla omatoimisia ja shoppailla ja käydä leffassa ilman minuakin :). Kävi ne katsomassakin lauantaina, mieli oli siinä tilanteessa nälkäisenä ja väsyneenä aika kaukana tasaisesta.

Nukuin yhden yön päivystysosastolla ja sunnuntaina minut siirrettiin sisätautiosastolle, tuttuun paikkaan: siellä vietin yön silloin, kun sain ensimmäistä kertaa sytostaatteja. Kuume jaksoi pysyä korkeana, panadol ja panacod kuitenkin aika hyvin pitää se aisoissa. Tänään, tiistaina lopulta sain luvan lähteä kotiin. Olisivat pitäneet kauemminkin tarkkailtavana, mutta ikävä omaa jenkkisänkyä kohtaan oli jo noussut liian korkeaksi. Nyt kotiin tultua, onhan se mielessä käynyt, että olisi voinut valita järkevämminkin. Varsinkin kun kuume ei vieläkään ole antanut täysin periksi. Pysyy sentään reippaasti alle 38 koko ajan. Otan rauhassa ja katson leffoja ja makaan sängyssä. Ja lähden kyllä takaisin päivystykseen jos tilanne muuttuu! Eiköhän se tästä..

Viime viikon TT-kuvauksen tulokset tuli eilen: hoidot jatkuu :(.Vielä 2 ABVD-kuuria, eli 4 hoitokertaa. No, kyllähän sen melkein arvasi ja sillä mielellä lääkärikin kehotti odottamaan vastausta. Ensi viikon tiistaina sitten taas.

Nyt täydellisten naisten ja Housen pariin =)