Äh, angstivaihe jäi päälle. Pitäydyn kuitenkin suurin piirtein blogin aiheessa ja vingun vain lähes pelkästään huonosta terveydentilastani.

Sairaanhoitaja soitti aamulla puoli kymmeneltä, herätti pirulainen. Olivat lääkärit nyt sitten kuitenkin päätyneet ratkaisuun, että eivät enää ota uutta koepalaa, vaan näillä mennään. Wau. Tunnen todella olevani asiantuntevissa ja luotettavissa käsissä hoidettavana... Omassa päässä spekulaatiot lähti välittömästi liikkeelle. Mitäs jos se kasvain onkin hyvin aggressiivista sorttia ja tohtorit huomanneet, että eihän tässä enää ole aikaa uusia paloja leikellä, tyttöhän kerkiää kuolla. Ymmärrettävästi sairaanhoitajalla ei ollut valtuuksia kertoa puhelimessa tuloksista yhtään mitään, tässä sitten odottelen. Ja odottelen. Ja odottelen. Ehkä ihan pikkuisen hermoilenkin. Näin |-| vähän..

Aamulla kävin verikokeessa terveysasemalla, kohdalle sattui tosi ihana hoitaja jonka kanssa tuli ihan juttuunkin. Ja mikä parasta, hän löysi kyynärtaipeesta suonen ensimmäisellä yrittämällä! Harvinaista, pointsit hänelle, harmi kun ei tullut otettua nimeä ylös, jotta voisi käyttää seuraavillakin kerroilla.

Päivä muuttui illaksi ja ruskea varjoainepullo tyhjentyi puolen litran kannuun missä oli vettä ja nyt se sama vesi seisoo tuossa lasissa edessäni ja tippa on silmässä. Hyi kamala kun pahaa, yök, yök, yök. Olen aina inhonnut kaikkea aniksen makuista, tuohon on sekoitettu anista ja sitten sitä samaa hajua miltä steriilissä, kliinisessä sairaalassa haisee ja muutettu se mauksi. If you know what I mean…

…No menihän se. Nenästä kiinni ja niin isoja kulauksia kuin ikinä suuhun vain mahtuu kerralla ja nopea nielaisu. Karvat pysyy pystyssä varmaan huomisiltaan saakka :/. Ja huomenna aamulla sama tuska edessä :(. Yhyy.